Termillä ei löydetty valmiita ehdotuksia hakusanalle. Voit kuitenkin suorittaa haun painamalla enteriä tai klikkaamalla haku-painiketta.

Oppilaitoksen historia

Tampereen Talouskouluyhdistyksen perustamisajatuksen esitti työnjohtaja Fredrik Lundelin työväenyhdistyksen kokouksessa jo vuonna 1888. Tampereen Talouskouluyhdistys ry., joka on edellinen oppilaitoksemme omistaja ja ylläpitäjä, perustettiin kesäkuussa 1890.tpa_rappuset

Oppilaitoksen toiminta alkoi Tampereen talouskouluna kesäkuussa 1892, Mustalahden kadulla sijainneessa Raittiustalossa. Oma, arkkitehti Wivi Lönnín suunnittelema jugend-tyylinen koulurakennus nousi nykyiselle paikalleen Pyynikin Koulukadulle vuonna 1905.

Tampereen palvelualan ammattiopisto on maamme vanhin alan oppilaitos. Oppilaitos toimi Tampereen talouskouluna vuoteen 1984, jolloin oppilaitoksen nimi muutettiin Tampereen kotitalousoppilaitokseksi. Tuolloin opetukseen tuli mukaan opistotasoinen koulutus, joka 1997 muuttui ammattikorkeakouluopetukseksi ja siirtyi Pirkanmaan ammattikorkeakoulun toteuttamaksi (nykyisin Tampereen ammattikorkeakoulu). Vuonna 2009 oppilaitoksen nimi muutettiin Tampereen palvelualan ammattiopistoksi.

1.1.2017 Tampereen palvelualan ammattiopisto yhdistyi osaksi Sasky koulutuskuntayhtymää.

Perinteisesti koulutustarjonnassa on ollut matkailu-, ravitsemis- ja talousalan ammatillista koulutusta ( kokki, tarjoilija, kodinhuoltaja ja toimitilahuoltaja). Yhdistyminen Sasky koulutuskuntayhtymään mahdollisti myös muiden koulutusalojen tarjonnan. Tammikuussa 2017 aloitimme VALMA -ammatilliseen koulutukseen valmistavan koulutuksen toteuttamisen.

​Tampereen Talouskoulun säätiö omistaa oppilaitoksen toimitilat, jotka ovat kasvaneet ja nykyaikaistuneet opetuksen vaatimusten mukaan. Laajennuksia on tehty vuosina 1968,1977,1994 ja 2002.

Tampereen Talouskouluyhdistyksen ja oppilaitoksen vaiheista on julkaistu 100-vuotishistoriikki: Lepistö, Vuokko: Sata vuotta Tampereen talouskoulussa. Gummerus, 1990.

Toiminnan takaa Netland AppRunner Kirjaudu ylläpitotilaan etätyötunnuksellasi