kampus

KALANEUVOS VEIJO HUKKANEN TUTUSTUMASSA OPPIMISKESKUKSEEN

21.2.2012

21.2.2012 Kalaliike Hukkasen omistaja Veijo Hukkanen tutustui Saskyn oppimiskeskus/liikuntahalli hankkeen etenemiseen. Kävimme myös samalla neuvotteluja erilaisista vaihtoehdoista yhteistyön tiivistämiseen markkinoin osalta sekä myös yritysnäkyvyyden ostamisesta uudesta valmistuvasta hallista. Mukava neuvottelu.

Neuvotteluja Pirkanmaan ELY:ssä

22.2.2012 menemme neuvottelemaan kahdesta eri hankkeesta Pirkanmaan Elyyn. Käymme aloitusneuvottelun jo SASKY:lle myönnetystä Y-kampus hankkeesta, jonka tarkoituksena on edesauttaa opiskelijoidemme yrittääjyyskasvatusta sekä asennetta yrittäjämäiseen tekemiseen. Neuvottelun isäntänä toimii Elystä Tuula Isosuo.

Samana päivänä käydään myös neuvottelu mahdollisesta uudesta kansainvälisyyshankkeesta, jonka avulla pystytään luomaan verkostoja EU:n alueella. Verkostojen avulla pystytään mm. EU:n sisällä levittämään hyväksikoettuja opetusmenetelmiä. Kokouksen isäntänä toimii Elystä Jaana Niemi.

16.2.2012

Valtakunnallisen työnjohtokoulutuksen keskustelutilaisuus Opetushallituksessa

16.2.2012 Opetushallitus oli kutsunut keskustelemaan ne koulutuksen järjestäjät, jotka ovat saaneet OKM:ltä luvan toteuttaa valtakunnallista työnjohtokoulutuskokeilua. Tilaisuudessa käytiin vilkas ja antoisa keskustelu mm. seuraavista aiheista: mille tasolle koulutus asemoidaan kokeilun jälkeen, miten toteutetaan käytännössä toimivaa AMK-yhteistyötä ja millä opiskelijapaikoilla koulutusta voidaan viedä eteenpäin? Kokonaisuudessa on tärkeää, että me koulutuksen järjestäjät pystymme tuottamaan yritys- ja elinkeinoelämälle tuotannollisia työnjohtajia, jotka pystyvät parantamaan yritysten kilpailukykyä ja tuottavuutta.

15.2.2012

Pirkanmaan liiton rahoittaman KOTI-hankkeen eteneminen

Sastamalan koulutuskuntayhtymä on toteuttanut reilun vuoden ajan Pirkanmaan liiton rahoittamaa KOTI (Koti Osana Tulevaisuuden Innovaatioita)-hanketta Sastamalan Karkussa Voimarinteellä. Hankkeesta voi lukea lisää www.koti-hanke.fi. Yhtymähallitukselle hankkeesta katsauksen antaa 15.2.2012 hankkeen projektipäällikkö Hannu Kaunisto. 15.2.2012 kokouksessaan yhtymähallitus valitsee KOTI-hankkeen pääurakoitsijan. Rakennusurakka toteutetaan kokonaisurakkana ja valmista tulee olla kesäkuun 2012 aikana.

Yhdessä tehty ja täydellinen

Oli mukava poiketa meilläkin SASKY:ssä työskennelleen Outileena Uotilan ja Pietu Heleniuksen Äiti ja Lapsi taidenäyttelyssä Galleria Ansa Puntalossa. Herkkää ja yhdessä tehtyä upeaa taidetta. Käykää katsomassa, hienoa.

13.2.2012

Kuntauudistus ammatillisen koulutuksen osalta

Valtiovallan kuntauudistus ammatillisen koulutuksen osalta peräänkuuluttaa vahvaa yhteistyötä työelämän ja koulutuksen järjestäjien välillä. Koulutuksen työelämä- ja asiakaslähtöisyydestä seuraa, että työelämäyhteistyö on keskeisessä roolissa ammatillisen koulutuksen vaikuttavuuden, osuvuuden ja laadun kannalta. Työelämäsuhteet luovat myös perustan kehittää koulutuksen toteuttamismuotoja. Työelämälähtöisyyden vahvistaminen edellyttää meiltä asiakaslähtöisyyttä. Me SASKY:ssä olemme vahva toimija aluekehitystyössä, joka edesauttaa työelämän liiketoimintaedellytysten kehittymistä ja sitä kautta opiskelijoidemme työllistymismahdollisuuksia.

 

10.2.2012

Yhtymähallituksen kokous 9.2.2012

Yhtymähallitus käsitteli kokouksessaan 9.2.2012 tulevaa uutta kuntauudistusta ammatillisen koulutuksen näkökulmasta. Kävimme kattavan keskustelun ja totesimme, että paras tapa järjestää ammatillista koulutusta on koulutuskuntayhtymä. Rahoituksen on myös jatkossa tultava 100 % koulutuksen järjestäjille.

Kuntayhtymän henkilöstön kanssa käymme ma 13.2.2012 laajennetussa johtoryhmässä lävitse kuntauudistusta ammatillisen koulutuksen näkökulmasta.

Yhtymähallitus päätti kokouksessaan mm. Oppimiskeskus/liikuntahallin nimen myynnistä määräajaksi julkisella tarjouskilpailulla 50000 euron pohjahintaan.

9.2.2012

Pirkanmaalla toteutettu menestyksekkäästi työnjohtokoulutuskokeilua

Työelämässä on monin paikoin tarve työelämää tuntevista osaavista työnjohtajista, ja työnjohdollisiin tehtäviin rekrytoitavan työvoiman tarve tulee lähivuosina entisestään lisääntymään eläkepoistuman myötä. Työnjohtajien tarpeeseen vastaamiseksi opetusministeriö käynnisti ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 23 §:n nojalla työnjohtokoulutuskokeilun ammatillisessa koulutuksessa. Koulutuskokeilun tarkoituksena on etsiä uusia koulutusväyliä työnjohto-osaamisen hankkimiseksi ja kehittämiseksi. Kokeilu tukee ja täydentää olemassa olevia ammattikorkeakoulututkintoihin sekä erikoisammattitutkintoihin perustuvia työnjohto-osaamisen kehittämisväyliä. Me pirkanmaalaiset koulutuksen järjestäjät olemme toteuttaneet menestyksekkäästi valtakunnallista työnjohtokoulutuskokeilua jo vuodesta 2009 alkaen ja esimerkiksi kone- ja metalli-alan osalta on yhteensä valmistunut valtakunnassa 80 uutta osaajaa, joista puolet Pirkanmaan koulutuksen järjestäjien kouluttamina.

Työnjohtokoulutuskokeilu on suunnattu muutamalle keskeiselle toimialalle työelämän tarpeiden mukaisesti. Koulutuskokeilulla halutaan antaa omalta alaltaan ammattitaidon tai ammatillisen tutkinnon sekä riittävän työkokemuksen hankkineille henkilöille sellaisia tietoja ja taitoja, että he saavuttavat työnjohtotehtävissä tarvittavan pätevyyden. Koulutuskokeilut toteutetaan työelämälähtöisesti yhteistyössä työelämän edustajien kanssa ammatillisen peruskoulutuksen järjestämisluvan enimmäisopiskelijamäärän puitteissa tai oppisopimuskoulutuksena. Käytännössä olemme huomanneet, että paras tapa työnjohtokoulutuskokeilun toteuttamiseen on osana ammatillista peruskoulutusta. Näin voidaan varmistaa riittävä lähiopetuksen määrä opiskelijoille. Koulutus on erityisesti opiskelijoiden ja työnantajien vaatimusten mukaisesti juuri näin toteutettava. Kokeilua ohjaa ja seuraa opetus- ja kulttuuriministeriön asettama laajapohjainen ohjausryhmä. Toivommekin, että OKM:n ohjausryhmä mahdollistaa toteuttamisen myös osana ammatillista peruskoulutusta. Näin voimme varmistua siitä, että opiskelijoille saadaan riittävät valmiudet siirtyä tuotannollisiin työnjohtajatehtäviin. Yritys- ja elinkeinoelämä on vahvasti kyseisen koulutuksen takana ja haluaakin osaltaan koulutuksen avulla kehittää kilpailukykyään sekä tehokkuuttaan.

Pirkanmaalla on aito tahtotila kehittää yhteistyössä uutta valtakunnallista tutkintoa, jonka avulla pystymme ottamaan huomioon yritysten ja elinkeinokeinoelämän tarpeet. Tarkoituksemme on kehittää tuotannollisten työnjohtajien koulutuskokeilua erityisesti kone- ja metallialalla. Tämän alan keskittymä on vahvasti Pirkanmaalla ja ala työllistää koko Pirkanmaan alueella noin 27000 henkilöä.

8.2.2012

Sylvään 8-luokkalaisia tutustumassa ammatilliseen koulutukseen

Sylvään 8-luokan oppilaita oli 8.2.2012 tutustumassa ammatilliseen koulutukseen. Perinteinen tutustumispäivä on hyvä ja käytännön läheinen tapa tutustua eri ammattialavaihtoehtoihin. Tämä antaa nuorille mahdollisuuden nähdä ja kokea paikan päällä, mitä ammatillinen koulutus on.

Kiitos kaikille tähän hyvään työhön osallistuneille henkilöille eri oppilaitosmuodoissa.

 

7.2.2012

Uusia kuntakarttoja odotellessa

Tällä viikolla julkaistaan uudet kuntakartat. Uskon, että Pirkanmaan, Satakunnan ja Keski-Suomen osalta esityksessä on sellaisia muutosehdotuksia, että niillä on myös vaikutusta SASKY:n perussopimukseen. Kuntayhtymämme näkökulmasta tehokkaasti ja tuloksellisesti toimiva organisaatiomme on jatkossakin paras ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto. Koulutuskuntayhtymässämme pystymme 100 % keskittymään ammatillisen koulutuksen eteenpäin viemiseen sekä myös osaltamme huolehtimaan seutukuntiemme aluekehitystyöstä tuloksekkaan hanketoimintamme myötä. Tarvittaessa alamme jo tämän vuoden aikana päivittää perussopimustamme.

6.2.2012

Luonnonkuituhankkeen lisärahoituspäätös

Maakuntahallitus on 6.2.2012 päättänyt hyväksyä Luonnonkuitukomposiittien valmistuksen ja prosessien sekä oppimisympäristön kehittämisen lisärahoitushankkeen Länsi-Suomen EAKR-toimenpideohjelmaan sopivaksi.

Hankkeen tavoitteena on yhdessä luonnonkuitukomposiittien oppimisympäristön kehittämishankkeen kanssa luoda konsepti, jolla on mahdollista palvella perinteistä muoviteollisuutta sekä tutkimus- ja
koulutusorganisaatioita korvaavien ja uusien materiaalien ja liiketoimintamahdollisuuksien kehittämiseksi. Tärkeä tavoite on myös luoda ja testata uusi innovatiivinen suuntautumisvaihtoehto alan
perusopintoihin. Lisärahoitushankkeen kokonaiskustannusarvio on 712.000 euroa.

3.2.2012

Oppimiskeskus/liikuntahallin työmaakokous nro 11 pidettiin 3.2.2012, hanke on täysin aikataulussa.
Oppimiskeskus/liikuntahalli luovutetaan tilaajalle syyskuussa ja käyttöönotto on lokakuussa 2012.

1.2.2012

Teknikum Oy:n uusi toimitusjohtaja Juha Martikainen kutsui tutustumisneuvotteluun 1.2.2012. Neuvotteluissa kävimme lävitse ajankohtaisia asioita. Erityisesti keskustelimme komposiittikokonaisuudesta sekä kumi- ja muovialan suuntaviivoista.

 Ammattikorkeakouluopetuksen suuntaviivat

Tampereen ammattikorkeakoulu oli kutsunut meidät SASKY:n edustajat sekä muut sidosryhmät keskustelemaan 1.2.2012 ammattikorkeakouluopetuksen suuntaviivoista vuosina 2012 - 2016 Pirkanmaalla. Keskustelu oli vilkasta ja meidän näkökulmasta on tärkeätä, että Tamk antaa opetusta myös Pirkanmaan reuna-alueilla.

Oppimiskeskus/liikuntahallihankkeen lisä- ja muutostyöpalaveri 1.2.2012

Neuvottelu Oppimiskeskus/liikuntahallihankkeen lisä- ja muutostöistä Sastamalan kaupungin edustajien kanssa. Kävimme hyvässä yhteisymmärryksessä Sastamalan kaupungin edustajien kanssa neuvottelun lisä- ja muutostöistä Oppimiskeskus/liikuntahallihankkeen osalta. Saimme aikaan neuvottelutuloksen, joka on esiteltävissä meidän yhtymähallitukselle 9.2.2012.

1.2.2012

SASKY:n ensimmäinen Taitaja -finalisti varmistui

SASKY:n ensimmäinen Taitaja 2012 -finalisti on selvinnyt. Taitaja-finaaleihin Jyväskylään keväällä 2012 on selvinnyt Vammalan ammattikoulun opiskelija Eero Rantala leipuri-kondiittorialalta. Eero oli Lahdessa järjestetyissä semifinaaleissa toinen. Hieno suoritus, varsinkin, kun Eero on vasta 2. vuosikurssin opiskelija. Isot onnittelut Eerolle ja valmentaja Tuula Selinille. Upea suoritus. Onnittelut myös kaikille SASKY:n opiskelijoille, jotka olette osallistuneet semifinaaleihin. Toivotaan vielä, että opiskelijoitamme selviää Taitaja-finaaleihin muitakin.

30.1.2012

SASKY:lle luonnonkuitukomposiitin lisärahoitushanke

Maakunnan yhteistyöryhmä puolsi Luonnonkuitukomposiittien valmistuksen ja prosessien sekä oppimisympäristön kehittämisen lisärahoitushanketta. Hankkeen aikana saatetaan valmiiksi luonnonkuitukomposiittien valmistukseen ja käyttöön perustuva oppimisympäristö. Lisärahoitushankkeen kokonaiskustannusarvio on 712.000 euroa. Lisätietoja www.pirkanmaa.fi/esityslistat.

30.1.2012

Koulutusjohtaja Matti Järvisen läksiäiskahvit 31.1.2012

SASKY:n pitkään ja ansiokkaasti palvellut koulutusjohtaja Matti Järvinen jää ansaituille eläkepäiville helmikuun alusta. Koulutusjohtaja Järvinen on toiminut SASKY:n tai edeltäjien palveluksessa yli 30 vuotta: Vammalan ammattikoulun opettajana, apulaisrehtorina ja kuntayhtymän koulutusjohtajana. Omasta ja koko SASKY:n puolesta haluan kiittää Mattia tuloksekkaasta työstä ammatillisen koulutuksen hyväksi ja eteenpäin viemiseksi. Läksiäiskahvit juodaan 31.1.2012 kello 15.00 alkaen Vammalan ammattikoulun ruokasalissa.

27.1.2012

Valtakunnallinen työnjohtokoulutuksen ohjausryhmän kokous

Pidimme valtakunnallisen työnjohtokoulutuksen ohjausryhmän kokouksen pe 27.1.2012 Vammalan ammattikoululla. Ohjausryhmän pj. toimii Vexve Groupin hallituksen pj. Jarmo Nieminen. Ohjausryhmään kuuluu myös edustus Teknologiateollisuus ry:stä, Anne-Mari Tiilikka. Meillä Saskyssä toimii kaksi erillistä työnjohtokoulutuksen ryhmää, Sastamalassa ja Mänttä-Vilppulassa. Koulutus on palvellut hyvin kone- ja metalliteollisuuden tuotannollisten työnjohtajien koulutustarvetta.

 

SASKY:n LVI-hallin avajaiset

Pe 27.1.2012 oli meille Saskylaisille upea päivä. Saimme viettää Saskyn Kokemäen yksikössä uuden LVI-hallin avajaisia. Tunnelma avajaisissa oli rennon asiallinen ja oli miellyttävä keskustella sidosryhmien kanssa LVI-alan tulevaisuuden näkymistä. Suunnittelijoille, rakentajille ja kaikille LVI-hallin eteenpäin viemiseen osallistuneille iso kiitos. Varmasti uusissa tiloissa on mukava opiskella ja opettajien opettaa. Juhlapuhujina avajaisissa oli mm. kansanedustaja Arto Satonen ja Satakuntaliiton valtuuston puheenjohtaja Jukka Tuori.

 

 

 

 

26.1.2012

Nokian yrittäjien puheenjohtajan tapaaminen

Vierailimme aikuiskoulutusjohtaja Ilpo Moision kanssa 25.1.2012 Nokian Yrittäjien puheenjohtaja Reijo Karvasen luona. Kävimme perusteellisen keskustelun ammatillisen koulutuksen suuntaviivoista Pirkanmaalla. Lisäksi tutustuimme Reijon omistamaan yritykseen nimeltä Oy Euroroll Ab, jonka päätuotteena ovat erilaiset telapinnoitukset. Meiltä SASKY:stä on ollut yrityksessä työssäoppijoita kumialalta.

 

 

 

25.1.2012

SASKY:n oppimiskeskus/liikuntahallihankkeen yritysneuvottelu 24.1.

Kävimme yritys- ja elinkeinoelämän edustajien kanssa neuvotteluja osallistumisesta SASKY:n Oppimiskeskus/liikuntahallihankkeeseen optio-ohjelman kautta. Tunnelma oli välitön ja lämminhenkinen. Elinkeinoelämän edustajat kiittivät hyvästä hankkeesta, sovimme mm. uudisrakennuksen yhteistyöyritystaulusta. Mukana tällä kertaa olivat Pirjo Äijälä ja Jukka Kianen Huittisten Säästöpankki, Antti Korpela Etelä-Satakunnan Puhelin Oy, Mika Koskinen Häijään ja Huittisten Säästömarket, Jukka Tuominen Teknikum Oy, Sirpa Tuominen Tekniset TV Tuominen Oy, ja Jyrki Rantala Vammalan Seudun Osuuspankki.

 

 

23.1.2012

Lasten ja nuorten liikunnan keskustelutilaisuus Nokialla

Lauantaina 21.1.2012 pidettiin Nokialla lukion auditoriossa runsaasti yleisöä saanut lasten- ja nuorten liikunnan keskustelutilaisuus. Tilaisuudessa keskusteltiin mm. nuorisoliikunnasta ja nuorten mahdollisuudesta osallistua erilaisiin liikuntaharrastuksiin.

Tilaisuudessa käsiteltiin myös kokonaisvaltaisesti koululiikuntaa. Panelisteina olivat mm. Ari "Zico" Hjelm sekä muita valmentamisen ja liikunnan ammattilaisia. Kyseisenlaisia tilaisuuksia tarvitaan lisää ja kun tähän saadaan laaja seurojen välinen yhteistyö, niin suomalainen liikuntakasvatus kehittyy aimo harppauksen.

 

20.1.2012

Kehittämisjohtajan valinta

Yhtymähallitus valitsi eilen 19.1.2012 kokouksessaan SASKY:n uudeksi kehittämisjohtajaksi Mia Kangasniemen Kangasalta. Koulutukseltaan Mia on yhteiskuntatieteiden maisteri sekä AMK- tradenomi. Mia toimii tällä hetkellä Pirkanmaan liiton erityisasiantuntijana. Hänen työhönsä kuuluvat mm. EAKR- hankkeiden koordinointi Pirkanmaan alueella.

Toivotamme Mian lämpöisesti tervetulleeksi työyhteisöömme.

19.1.2012

Vieraita SAMK:sta, yhteistyötoimikunnan ja yhtymähallituksen kokous 19.1.2012

Samk:n johto vieraili Sastamalan koulutuskuntayhtymässä. Tapaamisen aiheina olivat yhteistyön syventäminen hanketyössä sekä koulutuksen asiantuntijapalveluissa. Tilaisuutta isännöi yhtymähallituksen puheenjohtaja Timo Mattila.

Pidimme Sastamalan koulutuskuntayhtymän yhteistyötoimikunnan kokouksen, jossa käsittelimme mm. kuntayhtymän riskienhallintapolitiikkaa sekä Sisäinen valvonta ja hyvä johtamis- ja hallintotapa -ohjeistusta.

Yhtymähallituksen kokouksen asialistalla on mm. uuden kehittämisjohtajan valinta, josta teen kokouksessa valintaehdotuksen.

17.1.2012

LPKKY:ssä uusien tilojen vihkiäiset

Maanantaina 16.1.2012 olin Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymän Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen uudisrakennuksen vihkiäisissä. Rakennuksen oli vihkimässä käyttöön opetusministeri Jukka Gustafsson. Onnea ja menestystä koko LPKKY:lle uuden rakennuksen johdosta sekä työniloa.

 

 

16.1.2012

Oppimiskeskus/liikuntahallin harjannostajaiset 13.1.2012

SASKY järjesti yhteistyössä päärakennusurakoitsija PEAB Oy:n kanssa Oppimiskeskus/liikuntahallin harjannostajaiset, jotka vietettiin työn merkeissä. Tilaisuuteen osallistui noin 80 vierasta ja tunnelma oli hyvä. Perinteitä noudattaen tilaisuudessa tarjottiin hernesoppaa ym. Oppimiskeskus/liikuntahallin rakentaminen on aikataulussa ja valmistuu syksyllä 2012.

 

 

 

11.1.2012

Vieraita Opetushallituksesta

Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi vieraili SASKY:ssä 11.1.2012. Olemme Juhanin kanssa tehneet jo pitkään yhteistyötä erilaisten sosiaalisen koheesion hankkeiden parissa esimerkkinä mainittakoon useat ESR tai kansallisella rahoituksella rahoitettavat nivelvaihehankkeet perusopetuksesta ammatilliseen opetukseen tai ammatillisista opinnoista työelämään tai kolmannen asteen opintoihin. Olimme yhdessä 2004 suunnittelemassa Vammalan ammattikoululle ns. Ammatti-10 opetusta, joka toimi esimerkkinä nykyiselle Ammattistarttiopetukselle.

 

 

Vieraita Metsosta

Metso Paper Oy:stä saimme vieraita tutustumaan SASKY:n hallinnoimaan Luonnonkuitukomposiittien oppimisympäristön ja koulutuksen kehittäminen -hankkeeseen, paikalla oli myös Elastopoli Oy:n toimitusjohtaja Markku Nikkilä. Tapaaminen oli Elastopolin tiloissa. Uskomme, että komposiittihanke on kiinnostava kokonaisuus ja pääsemme eri kumppaneiden kanssa rakentamaan hyvää yhteistyötä.

Kari Juppi ja Ari Puurtinen Metso Paper Oy

10.1.2012

Kehittämisjohtajan haastattelut

SASKY:n kehittämisjohtajan virkaa haki yhteensä 16 henkilöä, joista yhtymähallituksen perustaman haastattelutyöryhmän haastatteluun 10.1.2012 kutsuttiin 5 henkilöä. Virka tuli haettavaksi SASKY:n kehittämisjohtaja Eija Saarelan siirtyessä uusiin haasteisiin Ruoveden sivistystoimenjohtajaksi. Hakijoiden taso oli korkea, osaltaan kiinnostavuutta on varmasti lisännyt SASKY:n rohkea ja innovatiivinen hanketoiminta.

 

9.1.2012

Hyvää uutta vuotta 2012

Koulutyö aloitetaan taas hyvin ”akut” ladattuina ma 9.1.2012. Toivotankin kaikille hyvää uutta vuotta 2012. Uskon, että vuosi 2012 tulee olemaan meille kaikille työntäyteinen ja tuloksekas. Todennäköisesti tulevat kuntauudistukset vaikuttavat myös ammatillisen koulutuksen asioihin merkittävästi lähitulevaisuudessa.

13.1.2012 on SASKY:n Oppimiskeskus/liikuntahallin harjannostajaiset. Tilaisuutta juhlitaan työn merkeissä. 27.1.2012 pidetään Kokemäellä SASKY:n uuden LVI-hallin avajaiset. Tammikuun juhlallisuudet mukavasti tuovat ilon hetkiä talven pakkasten keskelle.

Työniloa kaikille.

21.12.2011

OKM:n joululahja SASKY:lle

OKM on myöntänyt SASKY:lle vuodelle 2011 30 ammatillisen peruskoulutuksen lisäkoulutuspaikkaa. Tänä vuonna saamme siis rahoitusta kokonaisuudessaan ammatillisen peruskoulutuksen osalta 1965 opiskelijan mukaisesti. Koulutuksen järjestämisluvassamme on yhteensä 1935 opiskelijapaikkaa. Laskentapäivänä 20.9.2011 kuntayhtymässä oli painotettuna keskiarvona 74 opiskelijaa yli meidän järjestämisluvan opiskelijamäärän (1935).

Isot kiitokset kaikille Teille toimijoille, jotka olette mahdollistaneet sen, että OKM:ssä arvostetaan SASKY:n toimintaa. Käytännössä se näkyy juuri kyseisenlaisina positiivisina päätöksinä.

20.12.2011

Kankaanpään kaupungin vierailu 19.12.2011

Kankaanpään kaupunginjohtaja Paavo Karttunen ja rehtori Pauli Kamppi Sataedusta tutustuivat Saskyn toimintaan ma 19.12.2011. Erityisesti vierailun aikana keskustelimme aikuiskoulutuksen suuntaviivoista. Keskusteluja kävimme myös kuntaliitoksista sekä mahdollisista ammatillisen koulutuksen leikkauksista. Uskon, että vieraat saivat esimerkillisen kuvan tehokkaasta toiminnastamme.

Oppimiskeskus/liikuntahallin harjannostajaiset

Ma 19.12.2011 pidettiin Oppimiskeskus/liikuntahallin harjannostajaisista kokous pääurakoitsija Peab Oy:n edustajan kanssa. Sovimme, että harjannostajaiset pidetään pe 13.1.2012 työn merkeissä. Hanke etenee suunnitellusti ja viikoittain voimme ihastella työn etenemistä.

Sakun hallitus

Ti 20.12.2011 on Saku ry:n (Suomen ammattiin opiskelevien kulttuuri- ja urheiluliitto) hallituksen kokous Helsingissä. Kokouksessa tarkastelemme vuoden 2011 toimintaa ja linjaamme mm. Tukisäätiön kehittämisajatuksia vuodelle 2012.

16.12.2011

SASKY:n yhtymähallitus tutustumassa Vexvellä

Sastamalan koulutuskuntayhtymän hallitus vieraili 15.12.2011 Vexvellä. Saimme yrityksestä ajankohtaiskatsauksen, jonka meille antoivat toimitusjohtaja Jouni Rouru sekä henkilöstöjohtaja Anna-Stiina Boström. Erityisesti kävimme keskustelua yrityselämän ja koulutuksen järjestäjän välisistä yhteistyömuodoista.

Informaatio- ja keskustelutilaisuuden jälkeen tutustuimme tehdaskierroksen aikana, kuinka Vexvellä valmistetaan mm. pallo- ja läppäventtiileitä. Kierros oli antoisia ja pääsimme näkemään, kuinka nykyaikainen metallialan yritys toimii käytännössä.

Vexve Group:iin tutustumisen jälkeen hallitus piti kokouksen, jossa mm. perustettiin haastattelutyöryhmä kehittämisjohtajan virkahaastatteluja varten sekä päätettiin tulevan automaatiokeskuksen koulutuslaitteiston toimittajaksi FESTO Oy.

 

15.12.2011

Pidimme Pirkanmaan liiton rahoittaman ATRO/ATRAK EAKR-hankkeen ohjausryhmän kokouksen 14.12.2011 SASKY:n Mäntän seudun koulutuskeskuksessa. Hanke on edennyt suunnitelman mukaan ja saimme ohjausryhmän kanssa tutustua MSKK:n metalliosaston hankkeen rahoittamiin laitehankintoihin mm. uuteen hitsausrobottiin. Hanke keskittyy vahvasti usean eri ammattialan hydrauliikan ja pneumatiikan oppimisympäristöjen luomiseen MSKK:ssa sekä Vammalan ammattikoulussa. Kilpailutuksessa on juuri ollut kokonaisvaltainen vianetsintään keskittyvä oppimisympäristö, yhtymähallitus tekee kokouksessaan 15.12.2011 lopullisen päätöksen laitetoimittajasta.

Ohjausryhmän kokouksessa oli hyvä henki ja yrityselämän kanssa voimme todeta, että yhdessä luotu hanke edistää vahvasti opiskelijoiden oppimistapahtumaa sekä turvaa osaltaan seutukuntiemme yritysten kilpailukykyä.

 

14.12.2011

Tamkissa vuoropuhelua tulevaisuuden suuntaviivoista

Tampereen ammattikorkeakoulun hallitus ja johtavat viranhaltijat olivat kutsuneet sidosryhmiä ja omistajiansa keskustelutilaisuuteen ti 13.12.2011. Aiheena tilaisuudessa oli AMK-opintojen tulevaisuuden suuntaviivat ja painotukset Pirkanmaalla tapahtuvassa koulutuksessa. Erityisesti keskustelimme AMK-koulutukseen kohdistetuista leikkaustoimenpiteistä ja niiden vaikutuksista Pirkanmaan koulutustarjontaan. SASKY:n puolesta esitin, että tulevaisuudessakin pystymme yhdessä onnistuneesti tarjoamaan AMK-koulutusta maakunnissa. Tarkoituksemme ja halumme on tarjota oman koulutuskuntayhtymämme alueella niitä AMK- koulutuksia, joita opiskelijat odottavat sekä joiden avulla pystymme varmistamaan osaavan työvoiman saatavuuden turvaamisen. Näitä koulutuksia ovat mm. sairaanhoitaja- ja insinöörikoulutukset.

12.12.2011

Laajennettu johtoryhmän kokous 12.12.2011

Pidimme laajennetun johtoryhmän kokouksen 12.12.2011, jossa kävimme vilkasta keskustelua hallintosäännöstä, talousarviosta 2012 sekä ammatillisen koulutuksen suuntaviivoista Koulutuksen ja tutkimuksen kehityssuunnitelmaa (KESU) odotellessa hyväksyttäväkäsi joulukuun aikana.

Erityistä kiitosta apulaisrehtoreille siitä, että opiskelijaedustajat olivat kokouksessa hyvin edustettuina. Uskon, että tulevaisuudessa apulaisrehtorit käyvät asialistan ennen kokousta kattavasti opiskelijaedustajien kanssa lävitse, jotta opiskelijat voivat esittää aiheeseen kuuluvia kysymyksiä.

 

7.12.2011

SASKY hakee uutta kehittämisjohtajaa

Sastamalan koulutuskuntayhtymän kehittämisjohtaja Eija Saarelan siirtyessä uusiin haasteisiin Ruoveden sivistystoimenjohtajaksi, SASKY julistaa kehittämisjohtajan viran haettavaksi. Kuntayhtymä kiittää Eija Saarelaa hyvin tehdystä työstä ja uskoo, että yhtymän ja Eijan välinen yhteystyö jatkuu myös tulevaisuudessa.

Uudelta kehittämisjohtajalta odotamme mm. vahvaa ESR- ja EAKR-hankkeiden tuntemusta, ammatillisen koulutuksen tuntemusta sekä hyviä yhteistyötaitoja. SASKY on vahva aluekehittäjä omistajakuntiemme alueella ja tunnetaan erityisesti työelämän kanssa toteutettavista aidoista innovatiivisista yhteistoiminnoista. Näiden toimintojen edistäjänä toivomme uuden kehittämisjohtajamme entisestään syventävän yhteistyötä yritys- ja elinkeinoelämän kanssa.

Uskomme, että saamme runsaasti hyviä hakijoita kehittämisjohtajan virkaan. Hakuaika päättyy 19.12.2011.

2.12.2011

LVI-hallin vastaanottotarkastus 2.12.2011

LVI-hallin vastaanottotarkastuksessa olivat pääpiirteittäin asiat kunnossa, joten voitiin ottaa rakennusurakan osalta LVI-halli vastaan. Tarkoituksenamme on viettää LVI-hallin avajaisia 27.1.2012.

 

1.12.2011

Teollisuusneuvoksen vierailu 1.12.2011

Teollisuusneuvos Matti Niemi ja uusi kuntayhtymän kiinteistöpäällikkö Jani Haataja tutustumassa Oppimiskeskus/liikuntahalliin.

 

29.11.2011

Pirkanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Leena Vestala tutustumassa Sastamalan koulutuskuntayhtymään

Sastamalan koulutuskuntayhtymä rakentaa vahvaa yhteistyötä yritys- ja elinkeinoelämän sekä eri viranomaistahojen kanssa. Kuntayhtymän toimintaan 29.11.2011 olivat tutustumassa ylijohtaja Leena Vestala, ryhmäpäällikkö Jukka Peltokoski ja palveluverkoston päällikkö Regina Saari Pirkanmaan ELY-keskuksesta sekä Pirkanmaan liiton innovaatiojohtaja Petri Räsänen.

Sidosryhmien edustajista mukana tilaisuudessa olivat Pihlajalinna Oy:n toimitusjohtaja Mikko Wiren sekä Vexve Group Oy:n henkilöstöjohtaja ja Partnos Oy:n palvelujohtaja Anna-Stiina Boström. Kuntayhtymästä toimintaa olivat esittelemässä aikuiskoulutusjohtaja Ilpo Moisio ja KOTI-hankkeen projektipäällikkö Hannu Kaunisto. Tilaisuuden aluksi annoin katsauksen kuntayhtymän toiminnasta. Vierailun erityisenä painopisteenä olivat innovatiiviset kehittämishankkeet sekä aito työelämäyhteistyö. Kävimme myös tutustumassa Vammalan ammattikoulun metalliosaston sekä Karkun Voimarinteen toimintaan.

 

29.11.2011

Kukkaloistoa Kokemäellä

To 24.11.2011 vierailimme Hayo:n Kokemäen yksikössä SASKY:n uuden kiinteistöpäällikkö Jani Haatajan kanssa. Kiersimme Kokemäen yksikön kaikki perustilat ja ihastelimme mm. SASKY:n uutta LVI-hallia. Lisäksi oli miellyttävä nähdä joulutähtien kukkaloistoa kasvihuoneessa.

Pe 25.11.2011 käymme neuvottelua koulutusyhteistyöstä Samkin johdon kanssa Porissa. Kokouksessa on vahvasti mukana myös Huittisten kaupungin elinkeinojohtaja Eila Törmä. Ennen Porin kokousta olen tarkastuslautakunnan kokouksessa esittelemässä mm. SASKY:n rakentamishankkeita.

 

24.11.2011

23.11.2011 pidettiin Sastamalan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston kokous. Kokouksessa päätettiin kuntayhtymän vuoden 2012 talousarvio sekä vuoden 2012 alusta voimaan tuleva uusi kuntayhtymän hallintosääntö, joka herättikin vilkasta keskustelua. Lisäksi kehittämisjohtaja Eija Saarela oli antamassa katsausta strategian toteuttamisesta ajalta 11/2010 - 09/2011. Näytin vielä kohdassa muut asiat valokuvaesityksen kuntayhtymän rakentamishankkeista. Kuvien perusteella voidaan sanoa, että Saskyssä on tekemisen meininki.

Ennen valtuustoa pidettiin yhtymähallituksen kokous, jossa päätettiin mm. komposiittihankkeen paperikoneen purkamis- ja siirtokaupasta.

 

23.11.2011

Maakuntakorkeakoulutoiminnan neuvottelukunnan kokous Sastamalassa 22.11.2011

Lounais-Pirkanmaan maakuntakorkeakoulun neuvottelukunnan kokous pidettiin Vexvellä. Aiheena oli mm. uusi KESU vuosille 2011-2016 ja sen tuomat muutokset koulutuskentälle. Neuvottelukunta keskusteli myös alueellisesta kehittämisestä koulutuksen avulla sekä linjasi tulevaisuuden suuntaviivoja maakuntakorkeakoulutoiminnalle. Aiheena otin myös esille meidän kolmen eri koulutuksen järjestäjän yhteiset yrittäjyyden edistämishankkeet, joissa varmasti teemme Tamkin ja Pirkon kanssa yhteistyötä. Keskustelu oli vilkasta, ja yhteinen huoli meillä kaikilla oli koulutuksen rahallisista leikkauksista tulevina vuosina.

 

 

 

22.11.2011

Tutustuminen oppimiskeskuksen sisävärityssuunnitelmaan

Maanantaina 21.11.2011 kävimme SASKY:n henkilöstön kanssa lävitse tulevia värimahdollisuuksia Oppimiskeskukseen. Pääsimme yhteisymmärrykseen väreistä ja tulemme esittämään Oppimiskeskus/liikuntahallin ohjausryhmälle luonnonkauniita värejä, joissa on huomioitu kohteen käyttötarkoitus. Uskomme, että Oppimiskeskus/liikuntahalli tulee olemaan mm. nuorison kohtaamispaikka aamusta iltaan.

SASKY:n projektipäälliköt olivat koolla maanantaina 21.11.2011. Pidimme hankekatsauksen sekä sovimme käytännön toimintatavoista, kun nykyinen kehittämisjohtajamme Eija Saarela siirtyy toisen työnantajan palvelukseen 1.1.2012 alkaen. Itse saan toimia hankkeiden esimiehenä, kunnes olemme saaneet rekrytoitua uuden henkilön kehittämistoimintojen johtoon.

Sunnuntaina aloitin hiihtokauden Lempäälässä hiihtämällä ulkona tekolumella, voin todeta, että pitkästä aikaa hiihtäminen maistui.

 

18.11.2011

LPKKY:n yhtymähallitus SASKY:n vieraana 17.11.2011

Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymän hallitus ja johtavia virkamiehiä oli 17.11.2011 Saskyn yhtymähallituksen vieraana. Kokous pidettiin Voimarinteellä HoikanHelmen rantasaunalla. Kokouksen asialistalla oli mm. hallitusohjelma, KESU ja kuntayhtymien eri yhteistyömuodot. Keskustelu oli vilkasta ja erityisenä painopisteenä mm. hallitusohjelman tulevat ammatillisen koulutuksen määrärahojen leikkaukset. Keskustelun pohjalta voidaan todeta, että yhteistyö kuntayhtymien välillä on tuloksellista.

Pidimme myös yhtymähallituksen kokouksen ja asialistalla oli mm. hallintojohtajan viran täyttäminen. Kuntayhtymän hallitus valitsi uudeksi hallintojohtajaksi Merja Simosen. Lämpöiset onnittelut valinnasta ja työniloa tulevaisuuteen.

 

17.11.2011

Muovi Plastics 2011 messut 16. - 18.11. Lahdessa

Sastamalan koulutuskuntayhtymä Luonnonkuitukomposiittien oppimisympäristön ja koulutuksen kehittäminen –hanke on mukana Lahden muovi- ja kumialan Muovi Plastics 2011 messuilla 16. - 18.11.2011.

 

16.11.2011

Yritysyhteistyötä

Lojer Works Oy:n, Koneistustyö Heikkilä Oy:n, Vexve Oy:n ja Komas Oy:n sekä Sastamalan Seudun Yrityspalvelun edustajien kanssa miettimässä yhteiskoneiden käyttöä, tulevaisuutta ja tulevaisuuden tarpeita. Hienoa, että yritykset ovat kiinnostuneita ammatillisesta koulutuksesta ja yritysyhteistyöstä.

 

16.11.2011

PYRY II -hankeen päätösseminaari 15.11.2011

PYRY II (Parasta Yritystoimintaa Rakennetaan Yhteistyössä) -hankkeen päätöstapahtuma oli lämminhenkinen ja keskusteleva. Erityisesti kiitosta sai uudenlainen tapa toteuttaa koulutusta käytännön läheisesti PK- yrityksissä. Olemme pystyneet yhteistyössä luomaan aidosti pienyritystoimintaa kehittävän mallin sekä parantamaan Pk-yritysten liiketoimintamahdollisuuksia. Erityisen mukava tapa keskustella pienyritysten koulutuksellisista haasteista oli yhteinen paneelikeskustelu. Erityiskiitokseni haluan antaa hankkeen toteuttamisesta seutukuntiemme yrityksille sekä lämmin halaus projektipäällikkö Mari Ala-Kiikoselle sekä projektisihteeri Merja Vahelalle. Hienoa työtä.

 

 

 

 

15.11.2011

Rohkeutta yrittäjyyskasvatukseen

Yrittäjyyskasvatus on ollut jo 1990-luvun loppupuolelta alkaen aihealueena Suomen koulutusjärjestelmässä. Yrittäjyyskasvatus ei ole oppiaine, vaan mahdollisuus kaikilla eri koulutustasoilla antaa aineksia jokaiseen eri oppiaineeseen. Yrittäjyyskasvatuksen avulla pystymme antamaan opiskelijoille valmiuksia, joita hän tarvitsee opiskeluaikanaan sekä erityisesti myöhemmin työelämässä. Yrittäjyyskasvatuksessa on paljolti kysymys oikeanlaisen asennekasvatuksen edistämisestä. Asennekasvatus on yhteistoimintaa koulun ja kodin välillä, ilman molempien yhteistä sitoutumista on mahdotonta toteuttaa menestyksekkäästi yrittäjyyskasvatusta.

Mitä kannustusjärjestelmiä tarvitaan, jotta saamme edistettyä yrittäjyyskasvatusta? ”Tärkein kannustus on innostus” eli tarvitsemme käytännön esimerkkejä siitä, miten toimia yritteliäästi. Tarvitsemme esille nostetuiksi ne henkilöt, jotka ovat pystyneet luomaan ja toteuttamaan yrittäjämäisesti erilaisia tavoitteita ja päämääriä, ja sitä kautta pystyneet parantamaan toimintaympäristöämme. Heidän esimerkkinsä avulla pystymme rohkaisemaan opiskelijoita ja opettajia siihen, että yrittäjyyteen opettamiseen ja opiskeluun kannattaa panostaa. Tämä on tae sille, että yhteiskuntamme ilmapiirin muutos kannustaa omatoimisuuteen ja yritteliäisyyteen.

Meillä pirkanmaalaisilla koulutuksen järjestäjillä on nyt hyvä mahdollisuus panostaa yrittäjäkasvatukseen, koska SASKYlle, PIRKOlle ja TAMKlle on annettu Pirkanmaan Elyn toimesta ESR-rahoituksen turvin mahdollisuus kehittää yrittäjyyskasvatusta noin 900 000 eurolla. Kolme erillistä hanketta toteuttaa Y-kampuskokonaisuutta. Hankkeiden avulla kolme hanketoteuttajaa tekevät tiivistä verkostoyhteistyötä ja kehittävät kokonaisvaltaisesti yrittäjyyskasvatusta Pirkanmaalla. Nyt meillä on mahdollisuus syventää luovuutta, vastuullisuutta ja kannustavaa ideointia sekä myös Pirkanmaan maakuntasuunnitelman toteuttamista. Tartutaan nyt kaikki yrittäjyyden edistämiseen. Haastankin Pirkanmaan ja Satakunnan yritykset ja koko elinkeinoelämän sekä oppilaitokset yhdessä kehittämään ja luomaan uutta. Yhteinen halumme on tarjota nuorille ja aikuisille parasta mahdollista koulutusta sekä hyvät työllistymismahdollisuudet.

11.11.2011

Satakunnan kansa tutustumassa luonnonkuitukomposiittikokonaisuuteen ja yhteistyö Mori Seikilla

Satakunnan Kansan toimittaja Tapani Pessi vieraili SASKY:ssä. Vierailun erityisenä painopisteenä oli tutustuminen luonnonkuitukomposiittikokonaisuuteen, hankkeen kehitystehtävään ja uuden koulutusalan muodostumiseen.

 

Mori Seikin viisiakselisella sorvilla Vexven työntekijä ja MM-kilpailija Lasse Tuominen valmistaa palloventtiilin karoja. Soluajattelua hyödyntäen Lasse hitsaa hitsausrobotin turvin kappaleen kiinni yhdeksi karakokonaisuudeksi. Tämä on sitä todellista koulutuksen järjestäjän ja yrityksen välistä yhteystyötä, missä nuori huippuosaaja pääsee hyödyntämään todellista ammattitaitoaan.

10.11.2011

LVI-halli

Kokemäen yksikön LVI-halli valmistuu vuoden loppuun mennessä. Hienoa saada uudet LVI-alan oppimisympäristöt käyttöön vuoden 2012 alusta.

 

 

9.11.2011

Mäntän työpajan loppuseminaari

SASKY on toteuttanut yhtenä sosiaalisen koheesion toimenpiteenä Mskk:ssa työpajaa yhteistyössä Mänttä-Vilppulan kaupungin kanssa ESR- hankkeen turvin. Loppuseminaarissa oli hyvä tunnelma ja keskusteleva yleisö. Toivottavasti hanke saa nyt yhteisen jatkumon Mänttä-Vilppulan kaupungin toimesta. Hanke on toiminut aitona muotona koulutustakuusta SASKY:n osalta. Iso kiitos kaikille hankkeeseen osallistuneille. Olette tehneet hienoa työtä suomalaisen nuorison hyväksi.

7.11.2011

Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi 2011

Maanantaina 7.11.2011 järjestetään Tampereella Tecnopoliksella Pirkanmaan tulevaisuusfoorumi. Itse olen saanut kutsun keskustelemaan paneeliin, jonka aiheena on ”Työn tekemisen muodot muuttuvat - miten tähän Pirkanmaalla vastataan”. Aihe on mielenkiintoinen ja on mukava paneelissa todeta, että meillä SASKY:ssa on tehty kattavaa ennakointityötä mm. KOTI -hankkeen myötä.

Lauantaina 5.11.2011 juostiin Rautaveden maraton ja puolimaraton. Itse osallistuin puolimaratonille ja sää suosi meitä juoksijoita. Tapahtuma oli hieno ja oma suoriutuminen tavanomaista tämän kesän ja syksyn tasoa.

 

4.11.2011

Koti-hankkeen seminaari 3.11.2011

Sasky järjesti yhteistyökumppaniensa kanssa Koti-hankkeen aloitusseminaarin. Seminaariin osallistui noin 150 henkilöä. Luennoitsijoina toimivat mm. toimitusjohtaja Jaakko Herrala Kuvantamiskeskuksesta Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä ja aluekehitysjohtaja Jukka Alasentie Pirkanmaan liitosta. Seminaarissa oli hyvä tunnelma sekä reipasta keskustelua. Olemme oikealla tiellä ennakoinnin suhteen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Hallintojohtajan haastattelut

4.11.2011 käydään hallintojohtajan haastattelut. Haastateltavia on kaiken kaikkiaan 10 henkilöä. Tarkoitus on viedä asia vielä vuoden 2011 aikana yhtymähallituksen päätettäväksi.

Oppimiskeskuksen työmaakokous nro 8

Hanke etenee suotuisasti eteenpäin. Koulutuskuntayhtymän marata-osaston opettajien on hyvä käydä Espoossa Omniassa tutustumassa ravintola Henricukseen. Omnialaiset ovat juuri saaneet avattua tasokkaan opetusravintolan, jossa jo käytännössä viedään opetusta eteenpäin.

Vanttilan Muovin edustajan vierailu

Vanttilan Muovin edustajan ja Punkalaitumen kuntajohtajan vierailun yhteydessä kävimme antoisaa idearikasta keskustelua.

3.11.2011

SAKU ry:n hallituksen ja yhtymähallituksen kokoukset 2.11.2011

SAKU ry:n hallituksen kokouksessa keskustelua herätti opiskelijoiden hyvinvoinnin kehittäminen osana tuloksellisuusrahoituksen indikaattorien kehittämistä. SAKU ry:n hallitus haluaa olla yhteistyössä OKM:n kanssa kehittämässä tuloksellisuusrahoitusmittaristoa, jossa otetaan huomioon kokonaisvaltainen opiskelijoiden hyvinvointiin liittyvä työ.

Yhtymähallituksen kokouksessa käsiteltiin talousarvio 2012, yhtymähallitus päätti esittää yhtymävaltuustolle hyväksyttäväksi talousarvion 2012 ja taloussuunnitelman 2012 - 2014. Hallitus päätti esittää yhtymävaltuustolle vahvistettavaksi v. 2012 voimaan tulevan hallintosäännön, johon olemme yhteisesti koko henkilöstön kanssa saaneet koottua toimivan kompaktin hallintosäännön.

Hallitus käsitteli myös strategian toteutumisen arvioinnin ja päätti sen esittämisestä kehittämisjohtaja Eija Saarelan johdolla valtuustolle vahvistettavaksi.

2.11.2011

Vierailu Lojerilla ja uusi hallintosääntö hallituksen käsittelyssä 2.11.2011

Kävimme yritysvierailulla Lojer Oy:ssa. Tutustuimme metallialan tulevaisuuden suuntaviivoihin ja erityiseksi keskustelun aiheeksi nousi metallialan yhteistyö hyvinvointiteknologian kanssa. Ajatuksemme on tehdä Lojer Oy:n kanssa kattavaa yhteistyötä mm. KOTI- hankkeen parissa.

 

Olemme saaneet yhteisessä työryhmässä valmiiksi kuntayhtymän uuden hallintosäännön, joka on 1.1.2012 voimaan tulevan organisaatiokaavion mukainen. Asia on käsittelyssä yhtymähallituksessa 2.11.2011.

Iso kiitos jo tässä vaiheessa kaikille innokkaille hallintosääntötyöryhmän jäsenille.

31.11.2011

Keskustelua ajankohtaisasioista kansanedustaja Arto Satosen kanssa

Kansanedustaja Arto Satonen toi valtiovallan terveiset johtoryhmän kokoukseemme 31.10.2011. Keskustelimme ammatillisen koulutuksen ajankohtaisasioista sekä kuntauudistuksen lähtökohdista ja tavoitteista.

 

28.10.2011

Ammattiosaajan työkykypassin ohjausryhmän kokous OKM:ssä 28.10.2011

OKM on jo usean vuoden ajan yhteistyössä Saku ry:n ja koulutuksen järjestäjän kanssa vienyt aktiivisesti eteenpäin valtakunnallista Ammattiosaajan työkykypassia. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii ammatillisen koulutuksen johtaja Mika Tammilehto. Sasky on ollut aktiivinen Tyky-passin toteuttaja jo usean vuoden ajan. Saskyssä on tällä hetkellä passin suorittajia n. 960 opiskelijaa

Ohjausryhmän kokouksen asialistalla on mm. ammattiosaajan työkykypassia suorittavien määrä. Ohjausryhmän kokouksen yhdeksi tärkeämmäksi aiheeksi on nostettu työkykypassin kytkeminen osaksi muita opiskelijoiden hyvinvointia tukevia toimenpiteitä.

Eilen työpäivän jälkeen oli ilahduttavaa kuntosalilla nähdä miten kuntosalikerhossa oli kymmenkunta aktiivista nuorta pitämässä huolta fyysisestä kunnostaan.

27.10.2011

Henkilöstövalintoja

Sastamalan koulutuskuntayhtymän talouspäälliköksi on valittu Anja Kakkuri, ensisijaisena sijoituspaikkana Mäntän seudun koulutuskeskus. Anja siirtyy uuteen tehtäväänsä 1.1.2012 alkaen nykyisestä taloussuunnittelijan tehtävästä. Sastamalan koulutuskuntayhtymän kiinteistöpäälliköksi on valittu Jani Haataja Nokialta. Janin ensisijaisena sijoituspaikkana on Vammalan ammattikoulu, kuntayhtymän hallinto ja hän aloittaa tehtävässään 1.12.2011.

Hallintojohtajan haastattelut pidetään 4.11.2011 ja virka pyritään täyttämään tämän vuoden puolella. Tervetuloa töihin ja onnittelut uusista työtehtävistä.

26.10.2011

Vexven omistajan ja toimitusjohtajan vierailu Vammalan ammattikoululla

Vexven omistaja Jarmo Nieminen ja toimitusjohtaja Jouni Rouru vierailivat Vammalan ammattikoulun metalliosastolla. Vierailun aiheena oli yritysyhteistyön entisestään vahvistaminen. Keskustelua käytiin mm. Vexve Groupista tuotavan uuden Mori Seiki –koneen sijoittamisesta Vammalan ammattikoululle. Mori Seikin avulla pystymme tekemään aitoa alihankintatyötä Vexve Groupin tarpeisiin.

 

 

Käytiin onnittelemassa Lasse Tuomista MM-kilpailusaavutuksesta

25.10.2011

ATRO/ATRAK -hanke etenee

Pirkanmaan liiton rahoittama ATRO/ATRAK-hanke eteen reippaasti rakentamisen osalta. Pirkanmaan liitto on rahoittanut vuodesta 2009 alkaen Saskyn oppimisympäristön rakentamishanketta, jonka avulla kehitämme automaatiotekniikan ja robotiikan oppimisympäristöä. Hankkeen avulla on myös mahdollistettu Saskyn Mäntän seudun koulutuskeskukseen hankkia uusi ajanhengen mukainen hitsausrobotti. Hankkeen avulla pystymme rakentamaan ja ajanmukaistamaan automaatiotekniikan oppimisympäristöt niin, että ne mahdollistavat automaatiotekniikkaan liittyvien eri osa-alueiden tehokkaan ja innovoivan oppimistapahtuman. Osan rakennustyöstä Vammalan ammattikoulun rakennus- ja sähköalan opiskelijat tekevät omana työnä opettajien johdolla. Tämä on todella konkreettista ja upeaa tekemistä. Hankkeen kokonaisbudjetti on 1.634.500 euroa, josta puolet olemme saaneet EAKR-hankerahoitusta. Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille toimijoille.

24.10.2011

Hallintojohtajan viranhaku

Yhtymähallitus päätti kokouksessaan 29.9.2011 julistaa uudelleen haettavaksi hallintojohtajan viran. Aikaisemmin virkaa hakeneet otetaan huomioon virkaa täytettäessä. Haastattelutyöryhmään nimettiin lisäksi yhtymähallituksen jäsen Martti Anttila. Hakuaika hallintojohtajan virkaan päättyy 24.10.2011 kello 15.00. Olemme sopineet haastattelutyöryhmän kanssa, että haastatteluun kutsuttavat hakijat haastatellaan perjantaina 4.11.2011. Tarkoitus on, että uusi hallintojohtaja aloittaa virassaan alkuvuodesta 2012.

21.10.2011

Yhtymähallituksen iltakoulu 20.10.2011

Sastamalan koulutuskuntayhtymän hallitus käsitteli kokouksessaan mm. luonnonkuitukomposiitin jatkohankehakemusta Pirkanmaan Liiton EAKR-rahoitusohjelmasta. Toimintalinja 2. on odotettavissa runsaasti hakemuksia, mutta uskomme vahvasti, että hankkeemme saa myönteisen päätöksen. Olemme yhteisesti vieneet hanketta eteenpäin mm. osaavien hanketyöntekijöidemme, Sastamalan kaupungin viranhaltijoiden sekä yritys- ja elinkeinoelämän kanssa. Olen myös käynyt esittelemässä hanketta Sastamalan kaupunginhallituksen kokouksessa. Luonnonkuitukomposiittien kehittäminen ja hyödyntäminen on nostettu toiseksi keihäänkärjeksi Lounais-Pirkanmaan työllisyys- ja elinkeinostrategiassa, siksi Saskykin on merkittävästi panostanut asian edistämiseen.

Hallituksen kokouksen jälkeen pidettiin hallituksen iltakoulu, jonka aiheena olivat mm. ammattiopistostrategian suuntaviivat, kuntayhtymän investointien eteneminen, talousarvio vuodelle 2012 ja ammattialojen ennakointi ja tulevaisuuden koulutustarpeet. Keskustelu oli vilkasta ja asiantuntevaa.

17.10.2011
Esittelemässä Saskyn toimintaa Nokian kaupungin hallitukselle

Sain kutsun 17.10.2011 esittelemään Nokian kaupungin hallitukselle SASKY:n tuloksellista toimintaa. Esittelyssä tuon esille meidän vahvan elinkeino- ja yritysyhteistyön sekä innovatiiviset opetuksen ja oppimisympäristöjen kehittämishankkeet. Mukava on myös kertoa, kuinka olemme yhteisesti vieneet eteenpäin rakentamishankkeitamme. Käsittelemme kokouksessa myös yhteisiä ammatillisen koulutuksen syventämismahdollisuuksia.

13.10.2011

Pirkanmaan yrittäjien koulutustoimikunnan kokous Voimarinteellä

Pirkanmaan Yrittäjien koulutustoimikunta kokoontui Voimarinteellä 12.10.2011. Oli miellyttävä kuulla, että SASKY:n tekemiset ovat huomioitu koko Pirkanmaan Yrittäjien parissa. Meillä on maine joustavana ja reagointiherkkänä koulutuksen järjestäjänä. Kokouksessa keskustelimme, kuinka kehitämme yrittäjille tarjottavaa koulutusta. SASKY:n vaikuttava hanketoiminta sai myös kiitosta ja myös koko Voimarinteen brändi. Hienoa olemme oikealla tiellä.

11.10.2011

Skills Experience 2011 -matka

41. WorldSkills Competitions – ammattitaidon MM-kilpailut Lontoo

Lue matkapäiväkirja tästä.

5.10.2011

Opetus- ja kulttuuriministeriön lausunnolle lähettämään vuosien 2011-2016 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaluonnokseen Sastamalan koulutuskuntayhtymän hallitus on antanut oheisen lausunnon:

Lausunto Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 luonnoksesta

Kehittämissuunnitelmaluonnoksessa asetetaan tavoitteeksi kohottaa väestön osaamistasoa niin, että Suomi on maailman osaavin kansa vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on tärkeä ja realistinen. Sastamalan koulutuskuntayhtymä esittää muutamia ajatuksia, miten käytännössä toteutamme tavoitteen.

Yksi tärkeä kehittämisen tavoite on oltava kaikilla koulutustasoilla opinto-ohjauksen uudet toimintamallit. Tasokkaan oppilaitoksissa tapahtuvan opinto-ohjauksen lisäksi on rohkeasti toteutettava uusia käytännönläheisiä opinto-ohjauksen metodeja. Koulutuksen järjestäjien on syytä tulevaisuudessa viedä opinto-ohjausta sinne, missä nuoret viettävät vapaa-aikaansa. Esimerkkinä mm. nuorten urheiluharrastukset, joiden tilaratkaisujen yhteyteen on kehitettävä toimintamalli, missä nuorilla on mahdollisuus keskustella tulevaisuudestaan osaavan ohjaajan kanssa ja missä nuoret saavat tietoutta ammatillisesta koulutuksesta ja uudenlaista käytännönläheistä opinto-ohjausta. Tietoverkot ovat yhä tärkeämmässä osassa lasten ja nuorten toimintaympäristönä. Koulutuksen järjestäjien on syytä kehittää myös opinto-ohjauksen verkkosovelluksia.

Sastamalan koulutuskuntayhtymä esittää opetus- ja kulttuuriministeriölle koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan, että osaksi koulutuksen järjestämislupamenettelyä eri koulutuksen järjestäjille kohdennettaisiin erityisopetuksen erityistehtävän opiskelupaikkoja, mikä varmistaisi erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille opiskelumahdollisuuden lähellä kotia.

Sastamalan koulutuskuntayhtymä esittää opetus- ja kulttuuriministeriölle koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan Ammattiosaajan työkykypassi -opintokokonaisuuden vakinaistamista ammatillisen koulutuksen osalta. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto SAKU ry:n koordinoimassa projektissa kehitetyn työkykypassin tavoitteena on lisätä opiskelijoiden tietoja, taitoja ja motivaatiota huolehtia omasta hyvinvoinnistaan opiskelun aikana ja sen jälkeenkin ja näin varmistaa työ- ja elinkeinoelämälle fyysisesti ja henkisesti hyvin jaksavia ammattiosaajia.

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa on vahvemmin myös huomioitava ammatillisen koulutuksen innovaatiotoiminta. Jopa 70 % käytännönläheisistä innovaatioista, jotka lisäävät yritysten tuottavuutta, syntyvät suorittavalla tasolla. Ammatillisen koulutuksen kautta tuotettavalla innovaatiokyvyllä päästään nopeisiin ja käytännönläheisiin tuotantosovelluksiin. Erityisesti hyödyntäen rajapintojen välistä yhteistyötä pystytään luomaan uusia sovelluksia. Käytännön esimerkkinä toimii mm. Sastamalan koulutuskuntayhtymän, Sastamalan Seudun Yrityspalvelun, Tampereen Teknillisen Yliopiston, Satafoodin ja Kehitysyhtiö Elastopolin Luonnonkuitukomposiittien oppimisympäristön ja koulutuksen kehittäminen –hanke. Hankkeen hallinnointi- ja koordinointivastuu on toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjällä (Sasky). Pirkanmaan liitto on hankkeen rahoittaja. Hanke on yksi maakunnan kärkihankkeista Pirkanmaan maakuntaohjelmassa 2011-2014 ja mukana Länsi-Suomen EAKR-toimenpideohjelmassa 2007-2013. Hanke on myös yksi tärkeä osa Lounais-Pirkanmaan työllisyys- ja elinkeinostrategiaa. Käytännön kokemuksen myötä voimme todeta, että aluekehityksen näkökulmasta kyseinen yhteistyömuoto luo uutta osaamista sekä liiketoimintamahdollisuuksia. Hankkeen avulla luodaan mahdollisuus uudelle ammattialalle ennakointitarpeet huomioiden. Hanke huomioi erityisen hyvin mm. eurooppalaisen autoteollisuuden uudet ratkaisut. EU-direktiivin mukaan vuonna 2015 Euroopassa valmistettavista autojen osista on oltava 95 % kierrätettävissä. (www.luonnonkuitu.fi). Nykyisillä kumi- ja muovimateriaalin määrällä emme pysty vastaamaan esitettyyn vaatimukseen. Uskomme, että pystymme tulevaisuudessa korvaamaan komposiittimateriaalien avulla kumi- ja muoviosia autoteollisuudessa ja näin EU-direktiivin päätös on toteutettavissa.

Toisena käytännön esimerkkinä toimii kuntayhtymän toteuttama ja Pirkanmaan liiton rahoittama KOTI (Koti osana Tulevaisuuden Innovaatioita) EAKR-hanke. Hankkeessa yhdistetään eri ammattialoja kuten sosiaali- ja terveysalan lähihoitajakoulutus sekä tekniikka- ja liikenteen alan asentajakoulutus. Osaksi opetukseen kuuluu uusien automatisoitujen koneiden ja laitteiden sekä robotiikan ja erilasten älyratkaisujen hyödyntäminen opetuksessa opetussuunnitelman mukaisesti. Kehittämistyön avulla on mahdollista luoda uusi ammattiala yhdistämällä erilaista osaamista.(www.koti-hanke.fi).

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa on tärkeää, että painotetaan ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan vahvistamista. Koulutuksen laatu on parantunut, mutta samaan aikaan odotukset ja vaatimuksen koulutuksen laatua kohtaan ovat kasvaneet. Entistä laadukkaamman koulutuksen avulla pystymme tulevaisuudessa vastaamaan yritys- ja elinkeinoelämän osaamisvajeeseen. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa on luotava elinikäisen oppimisen ajatuksen pohjalta kattavat ja joustavat täydennyskoulutus-mahdollisuudet mm. mahdollistamalla yrityksille moniosaajakoulutuksia ammattiin valmistuville ja jo työssä oleville henkilöille.

Koulutusaloista suurimmat vähennyspaineet ovat kulttuurialalla sekä matkailu-, ravitsemus- ja talousalalla. Kulttuurialan koulutuksen tarve on vajaa 3000 aloittajaa nykyistä pienempi ja matkailu-, ravitsemus- ja talousalalla 1300 pienempi. Suurimmat vähentämistarpeet ovat ammatillisen peruskoulutuksen käsi- ja taideteollisuusaloissa, viestintä- ja informaatiotieteissä sekä majoitus- ja ravitsemisalalla. Sastamalan koulutuskuntayhtymä esittää, että osaksi koulutuksen järjestämislupamenettelyä liitetään selkeä numeerinen lupamäärä aloituspaikoista kulttuurialan koulutuksen osalta. Kulttuurialan koulutuksen marginaalialat esim. kultasepänala tulisi saattaa luvanvaraiseksi, jotta mahdollistettaisiin laadun varmistaminen sekä taattaisiin työllistymismahdollisuudet.

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa on syytä tarkastella myös mahdollisuutta oppilaitosten tilaratkaisujen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen ja kehittämiseen. Ilta- ja viikonloppuaikojen hyötykäyttöä opetusajan ulkopuolella olisi hyvä miettiä mahdollistamalla esim. Nuori Yrittäjyys- ja osuuskuntatoimintaa sekä muuta harrastetoimintaa.

Ammatillisen koulutuksen osalta on vakinaistettava valtakunnallinen työnjohtokoulutuskokeilu, jota toteutetaan tällä hetkellä muutaman koulutuksen järjestäjän taholta. Tutkinnon vakinaistamisella pystytään turvaamaan tulevaisuudessa tuotannollisten työnjohtajien koulutustarpeet. Yritys- ja elinkeinoelämässä on tarvetta saada palvelukseen osaavia työnjohtajia ja nyt on viimeistään aika ratkaista tämä osaamisvaje. Sastamalan koulutuskuntayhtymä esittää, että tutkinto vakinaistetaan ja viedään osaksi ammatillista perusopetusta toisen asteen jatkotutkintona, tutkintonimikkeenä teknikko.

Ammatillisen koulutuksen osalta on syytä jatkossakin pitää mahdollisena koulutuksen järjestäjämuotona kuntayhtymää. Ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän vahvuutena on, että voidaan täydellisesti keskittyä opetuksen toteuttamiseen ja kehittämiseen kaikilla kuntayhtymän eri tasoilla yhtymävaltuustotasolta opiskelijatoimintaan saakka. Tulevaisuudessakin on huolehdittava siitä, että ammatillisen koulutuksen osalta rahoitus maksetaan 100 prosenttisesti ylläpitäjälle.

Tulevaisuuden koulussa on jätettävä aikaa luovuudelle ja ajattelemiselle, näin varmistetaan, että jatkossakin Suomessa kehittyy uusia, jopa globaaleja keksintöjä. Ajatteleminen ja luovuus ovat tulevaisuuden vahvuus koulutusjärjestelmässämme.

4.10.2011

42. Pirkan hölkkä

42. Pirkan hölkkä 2.10.2011 Valkeakoskelta Tampereelle saatiin juosta poikkeuksellisen kauniissa säässä. Juoksijoita oli kaikkiaan yli 1800 kuntoilijaa. Omalta kohdaltasi voin todeta, että kunhan tuli juostua jalkakramppien saattelemana. Sitä vastoin koulutuspäälliköllämme Mäkelän Harrilla matka kulki mallikkaasti ollen sarjassaan 2. Hienoa Harri, lämpimät onnittelut!

Yritys-Suomi Sastamalan seutu –sopimus

Yritys-Suomi Sastamalan seutu –sopimus on hyväksytty työ- ja elinkeinoministeriössä ja se allekirjoitettiin 3.10.2011 Pirkanmaan ELY-keskuksen, Sastamalan työ- ja elinkeinotoimiston ja Sastamalan Seudun yrityspalvelu Oy:n välillä. Seudullista yrityspalvelua tukevina tahoina sopimuksen allekirjoittivat myös Sastamalan koulutuskuntayhtymä ja Joutsenten reitti ry.

Tilaisuuden tunnelma oli hyvä, läsnä olivat mm. Pirkanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Leena Vestala, palveluverkoston päällikkö Regina Saari, Sastamalan kaupunginjohtaja Paavo Salli, Sastamalan seudun Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Mikko Nieminen ja Sastamalan työ- ja elinkeinotoimiston toimistopäällikkö Tiina Leppäniemi. Sopimus varmistaa tulevaisuudessakin hyvän yhteistyön edellytykset.

30.9.2011

Vierailu toimielimien Syyspäivillä 30.9.2011

Sastamalan koulutuskuntayhtymä, Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä ja Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä järjestivät yhdessä koulutuspäivät toimielimiensä jäsenille Ikaalisten kylpylässä. Hienoa, että teemme asioita yhdessä ja näin pystymme edistämään asiantuntijoiden verkostoitumista. Perjantaina 30.9.2011 luennoimassa toimielimen päivillä oli mm. OKM:stä Seija Rasku. Seija on meille tuttu mm. nuorten työkykyä ylläpitävän ns. TYKY-passin kehittämistyöstä.

30.9.2011

SASKY:n vieraana VSKY

29.9.2011 Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus oli Voimarinteellä Karkussa Saskyn yhtymähallituksen vieraana. Asialistalla yhteisessä hallitusten kokouksessa olivat ammatillisen koulutuksen ajankohtaisasiat mm. hallitusohjelma, KESU ja ammattiopistostrategian tulevaisuuden suuntaviivat. Tunnelma kokouksessa oli hyvä ja voimme yhteisesti todeta, että olemme vuoden 2011 aikana saaneet useita yhteisiä projekteja eteenpäin. Viimeisimpänä työnäytteenä mm. yhteinen EAKR-hanke Pirkanmaan e-luukku ja yhteiset opettajan pedagogiset opinnot meidän osaavalle henkilöstölle.

 

Ennen tapaamista Sasky piti vielä yhtymähallituksen kokouksen, jossa päätettiin mm. komposiittihankkeelle paperikoneen ostamisesta.

 

28.9.2011

SAKU ry:n syyskokous 27.9.2011

Saku ry:n syyskokous pidettiin Tampereella 27.9.2011. Kokouksen yhteydessä hyväksyttiin uusi Sakun strategia sekä valittiin hallituksen jäsenet vuosille 2012-2013. Tunnelma kokouksessa oli hyvä ja keskustelun kautta pystyimme välittämään jäsenyhteisöille miten Saku toimii ja, mitkä ovat tulevaisuuden suuntaviivat. Sakulainen henki on ”kannustuksesta syntyy innostus”.

 

 

 

26.9.2011

KOTI-hankkeen ohjausryhmä

26.9.2011 pidimme KOTI-hankkeen ohjausryhmän kokouksen Voimarinteellä. Projektihenkilöstö Hannu Kaunisto ja Eeva-Liisa Heikkinen ovat tehneet tuloksellista työtä hankkeen eteen. Tilojen suunnittelu on kilpailutuksessa ja kokonaisuudessaan hankkeen suunnittelu on saanut asiallisia täsmennyksiä. Kustannusarviota on syytä hieman kohdentaa uudella tavalla ja uskon, että ohjausryhmä on kanssamme samaa mieltä. Odotamme hankkeelta paljon ja uskon, että keväällä olemme kokonaisuudessaan jo rakentamassa uutta oppimisympäristöä.

OKM:n rakennustarkastaja Mauri Peltovuori ja Pohjanmaan ELY:n yksikön päällikkö Ismo Myllyaho tekevät 26.9.2011 tarkastuskäynnin, kuinka SASKY:n Oppimiskeskus/liikuntahallihanke etenee. Miellyttävää on esitellä OKM:n ja ELY:n suuntaan hyvin edistyneen hankkeemme näyttävää kokonaisuutta.

 

 

 

 

 

 

Ohjausryhmän kokouksessa saimme tutustua puhuvaan ruokarobottiin

 

 

 

 

22.9.2011

SAKU -seminaari 2011 Voimarinteellä

Saku ry:n kehittämisryhmät kokoontuvat SAKU -seminaariin Innovaatiokeskus Voimarinteelle Sastamalaan 22 .- 23.9.2011. 60 innokasta Sakulaista ympäri Suomea kohtaavat luonnonkauniissa Karkun maalaismaisemassa. Pidämme jälleen kerran innostavan ja kannustava strategiaseminaarin ja kotiin vietäväksi saamme iloa työhön mm. päivitetyn uuden Sakun strategian myötä.

 

21.9.2011

Hallintosääntötyön jatkaminen

Tänään 21.9.2011 jatkamme uuden hallintosäännön tekemistä virkamiestyönä. Olemme aikatauluttaneet tämän loppuvuoden osalta kaikki kokoukset ja pyrimme siihen, että kuntayhtymämme uusi hallintosääntö saataisiin ainakin hallituksen päätettäväksi vielä tämän vuoden aikana. Uusi organisaatiokaavio on jo hyväksytty yhtymävaltuustossa ja olemme juuri täyttämässä haastattelujen kautta uutta hallintojohtajaa sekä talous- ja kiinteistöpäällikköä. Hallintosäännöstä on tarkoituksemme tehdä kattava ja ytimekäs.

20.9.2011

19.9.2011 Sastamalan kaupunginhallituksen kokouksessa

19.9.2011 Sastamalan kaupungin hallituksen kokouksessa käytiin vilkas ja asiantunteva keskustelu meillä SASKY:ssä valmistellusta uudesta luonnonkuitukomposiitti EAKR -hankkeesta. Uusi hanke mahdollistaa täydellisen kokonaisuuden hankinnan uuden materiaalin oppimisympäristöksi. Hanke vastaa myös Lounais-Pirkanmaan työllisyys- ja elinkeinostrategiaan. Uskon, että eilinen keskustelu vahvisti yhteistä näkemystämme aiheen tärkeydestä. Lisätietoja komposiiteista osoitteesta www.luononkuitu.fi

20.9.2011 ehdin mukaan ensimmäisen kerran Mäntän koulutuskeskuksen neuvottelukunnan kokoukseen. Kokouksessa keskustelemme mm. mahdollisista uusista EAKR -hankkeista ja Mskk:n osalta kysymykseen tulee lentokoneasentajan koulutuksen kehittämistyö.

19.9.2011

19.9.2011 Sastamalan kaupunginhallituksen kokouksessa

Kaupunginjohtaja Paavo Sallin ja Sastamalan Seudun Yrityspalvelun toimitusjohtaja Mikko Niemisen kanssa kävimme perjantaina rakentava ja kokonaisvaltainen keskustelu luonnonkuitukomposiittihankkeen nykytilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä. Olemme SASKY:ssä tehneet työtä yhteistyössä Pirkanmaan liiton kanssa saadaksemme rakennettua kokonaisvaltaisesti toimivan oppimisympäristön luonnonkuitukomposiitin kehittämiskokonaisuuteen. Olemme valmistelleet uutta syventävää EAKR -hanketta Pirkanmaan liitolle. Uuden hankkeen avulla meillä on mahdollisuus viedä komposiittikokonaisuus sille tasolle, että pystymme toteuttamaan opetusta tasokkaissa oppimisympäristöissä sekä myös koeajamaan pilottituotantoa komposiittien kehittämisen edistämiseksi.

Tarkoituksemme on yhteistyössä Sastamalan ja Huittisten sekä Yrityspalvelun kanssa vastata meille esitettyyn haasteeseen toteuttaa edelläkävijämäisesti innovaatioita ja uutta koulutussuunnittelua. Olemme pystyneet nyt jo luomaan osaksi kumialan tutkintoa uuden 10 ov suuntautumisvaihtoehdon komposiittien kokonaisuudesta. Uskon, että käymme komposiittikokonaisuudesta hyvähenkisen keskustelun maanantai-iltana 19.9.2011 Sastamalan kaupunginhallituksen kokouksessa.

16.9.2011

Yhtymähallituksen kokous 15.9.2011 linjaus koulutuspäälliköiden virkojen perustamiseen

Yhtymähallitus päätti 15.9.2011 kokouksessaan perustaa seitsemän uutta koulutuspäällikön virkaa Sastamalan koulutuskuntayhtymään 1.8.2012 alkaen. Hallitus kävi perusteellisen ja analyyttisen keskustelun aiheesta. Tarkoituksemme on kevään 2012 aikana julistaa virat haettaviksi. Keskustelemme aiheesta lisää laajennetussa johtoryhmän kokouksessa, joka pidetään ma 19.9.2011.

14.9.2011

SASKY:n yrittäjyyshanke etenee

14.9.2011 pidimme yhteisen suunnittelupäivän Tamkin ja Pirkon edustajien kanssa aiheesta yrittäjyyden edistäminen kolmen koulutuksen järjestäjän sisällä sekä yhteistyö hankkeiden kesken. Sasky on jättämässä päivitettyä ESR-hankehakemusta Pirkanmaan EELY:lle 10.10.2011 mennessä. Hankkeen nimi on Yritteliäisyyden oppimispolku ja aloitusajankohta 1.1.2012. Hanke on täysin uuden hallitusohjelman mukaista toimintaa, sillä yrittäjyyden edistäminen on otettu hallitusohjelmassa toimeenpantavaksi eri koulutusmuodoissa ja -tasoilla. SASKY:n hankkeen avulla edistetään mm. opiskelijoiden yrittäjyyttä ja yritteliästä asennetta työhön ja elämään. Tarkoituksena on hankkeen avulla luoda yrittäjyyttä edistävät oppimisympäristöt mm. uudessa Oppimiskeskus/liikuntahallissa. Toimintaan otetaan mukaan yrityselämän edustajat osaksi oppimisympäristön avointa valmennusprosessia hyödyntäen mm. kaksoisopettajuutta.

12.9.2011

Kotiväenpäivä Sastamalassa 10.9.2011

SASKY:n Sastamalan kouluissa järjestettiin lauantaina 10.9.2011 Kotiväenpäivä. Huoltajia oli runsaasti paikalla niin Vammalan ammattikoulussa, Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa kuin myös Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa. Kotiväenpäivät ovat meillä jo pitkä perinne ja aito osoitus koulun ja kodin välisestä yhteistyöstä. Uutena asiana tarjottiin huoltajille mahdollisuutta tutustua Wilma- poissaolojärjestelmää. Tunnelma oli hyvä ja ilmakin meitä suosi.

 

 

9.9.2011

Opetushallitus toimeksiantajana ja Sastamalan koulutuskuntayhtymä ovat tehneet yhteistyösopimuksen

Opetushallitus on päättänyt asettaa projektiryhmän ohjausryhmän alaisuuteen, jonka tehtävänä on valmistella suositus ammatillisen peruskoulutuksen opetuksen ja ohjauksen määrää ja riittävyyttä koskevan kriteeristön laadinta.

Sastamalan koulutuskuntayhtymä valmistelee ehdotuksen Ammatillisen peruskoulutuksen opetuksen ja ohjauksen määrää ja riittävyyttä koskevan kriteeristön laadinnassa yhdessä tarkoitukseen asetetun projektiryhmän kanssa. Ehdotuksessa tulee ottaa huomioon voimassa olevat säädökset, koulutuspoliittiset linjaukset ja työelämän tarpeet. Projektiryhmän puheenjohtajana toimii apulaisrehtori Arto Pylvänäinen ja asiantuntijana koulutusjohtaja Matti Järvinen.

Oppimiskeskus/liikuntahallin työmaakokous nro 6

Oppimiskeskus/liikuntahallin kuudes työmaakokous on pidetty. Hanke etenee suunnitellusta, elementit ovat paikoillaan ja katto pään päällä. Täytyy todeta, että korkeutta on riittävästi.

 

 

 

7.9.2011

Opinto-ohjaus tarvitsee rohkeita avauksia

Hallitusohjelmassa todetaan yksiselitteisesti, että opinto-ohjausta vahvistetaan kaikilla koulutusasteilla. Erityisesti laaditaan hyvän opinto-ohjauksen kriteerit lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen. Hallitusohjelman mukaisesti elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjottava kaikille yhden luukun periaatteen mukaisesti.

Miten käytännössä toteutamme tämän hallitusohjelman tavoitteen? Opinto-ohjauksen on perustuttava tasokkaaseen koulussa tapahtuvaan opinto-ohjaukseen, jota antavat opinto-ohjaajat yhdessä koko koulun henkilökunnan kanssa.

Koulutuksen järjestäjien on rohkeasti luotava uusia muotoja toteuttaa opinto-ohjausta asiakaslähtöisesti. Meidän on vietävä opinto-ohjausta sinne, missä nuoret viettävät vapaa-aikaansa. Me Sastamalan koulutuskuntayhtymässä yhdessä omistajakuntien kanssa kehitämme opinto-ohjaukseen uusia muotoja. Tarkoituksemme on kehittää SASKY:n uuteen Oppimiskeskus/liikuntahalliin vuoden 2012 syksyllä toimintamalli, joka mahdollistaa opintokeskustoiminnan nuorisolle ilta-aikaan. Kyseisessä keskuksessa käy iltapäivisin ja iltaisin useita satoja nuoria erilaisissa harrastuksissa. Samassa yhteydessä, ennen tai jälkeen harrastetoiminnan, nuorilla on mahdollisuus tulla keskustelemaan tulevaisuudestaan osaavan ohjaajan kanssa. Ohjaaja antaa tietoutta työelämästä, erilaisista ammateista ja koulutusmahdollisuuksista. Ajatus on otettu lämpöisesti vastaan opetusministeri Jukka Gustafssonin taholta SASKY:n Oppimiskeskus/liikuntahallin peruskiven muuraustilaisuudessa. Lisäksi aihetta tullaan käsittelemään opetushallituksen vastaperustetussa työryhmässä, jonka tehtävänä on valmistella ehdotus ammatillisen peruskoulutuksen opetuksen ja ohjauksen määrää ja riittävyyttä koskevan kriteeristön laadintaan. Ehdotuksessa tulee ottaa huomioon voimassa olevat säädökset, koulutuspoliittiset linjaukset ja erityisesti työelämän tarpeet. Odotamme työryhmältä uusia rohkeita avauksia, jotta saamme vietyä nuorisolle opinto-ohjausta uudella käytännönläheisellä tavalla.

6.9.2011

Hallintojohtajan, talouspäällikön ja kiinteistöpäällikön virkojen täyttäminen

Hakuaika kuntayhtymässä avoimiin virkoihin on päättynyt. Saimme hallintojohtajaksi 12, talouspäälliköksi 9 ja kiinteistöpäälliköksi 5 hakijaa. Haastattelutyöryhmään kuuluvat yhtymävaltuuston pj. Pentti Kukko, yhtymähallituksen pj. Timo Mattila, yhtymähallituksen jäsen Anneli Mertaniemi sekä allekirjoittanut. Tarkoituksemme on saada haastattelut käytyä syyskuun aikana ja mahdollisesti viedä asia yhtymähallituksen päätettäväksi loka- marraskuussa.

5.9.2011

Huittisten kauppaopetus 50 vuotta

Samkin Huittisten yksikkö ja SASKYn Hayo pitivät onnistuneen Huittisten kauppaopetus 50 vuotta -juhlan. Juhlassa oli hyvä tunnelma ja erityisesti mieleeni jäivät tasokkaat musiikkiesitykset sekä vanhojen opiskelijoiden jälleenkohtaamiset.

SASKYn Vammalan ammattikoulun ja Vexve Oy:n kanssa on sovittu 5-akselisen sorvin yhteistyöstä. Ammattikoulussa aletaan tehdä alihankintatyötä Vexven venttiileihin. Hienoa yhteistyötä, ja varmasti opiskelijoita motivoivaa tekemistä.

SASKYn henkilöstön yhteinen virkistyspäivä pidettiin 5.9.2011 Karkussa Voimarinteellä. Sää suosi meitä ja tunnelma oli hyvä. Mukava kun kaikki kokoonnuimme pitkästä aikaa yhteen.

 

2.9.2011

Vakin kosmetologeille "sukkula"

Voimarinteelle on hankittu uusinta uutta oleva ”sukkula”, jonka avulla pystytään antamaan erilaisia hierontoja ja valohoitoja. Kosmetologialan opettajat ovat laitetta kehuneet, ja itse tänään päätin, että menen testaamaan laitteen vesihierontaa, kun asiakastyöt alkavat. Kyllä Voimarinteen kokonaisuus kokoajan kehittyy upeasti eteenpäin.

Pirkanmaan liiton 20-vuotisjuhlassa valittiin vuoden Pirkanmaan palkinnon saajaksi TV2:n Pikku Kakkonen. Valinta oli mielestäni hyvä, varmasti monelle opiskelijalle Pikku Kakkonen on ollut tärkeä lastenohjelma. Tunnelma juhlissa oli rentohenkinen. Juhlapuhujana oli opetusministeri Jukka Gustafsson, joka otti mukavasti vielä puheessaan esille SASKY:n peruskiven muuraustilaisuuden ja oli iloinen, että kyseisessä hankkeessa kohtaavat sivistys ja liikunta.

Tänään 2.9.2011 juhlistetaan kauppaopetusta Huittisissa. Huittisten kauppaopetus täyttää 50 vuotta. Tilaisuuden järjestäjinä ovat SAMK ja SASKY:n Hayo:n yksikkö. Tilaisuudessa paljastetaan myös kauppaopetuksen historiikki.

 

1.9.2011

Pirkanmaan E-luukku EAKR -hankkeen aloituskokous

1.9.2011 pidimme yhdessä Pirkanmaan liiton kanssa Saskyn uuden EAKR-hankkeen aloituskokouksen. Pirkanmaan E-luukku -hanketta alkaa johtaa ja viemään eteenpäin YTM Mari Alakiikonen. Mari siirtyy PYRY II -hankkeesta tähän uuteen tehtävään. E-luukku on mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa päästään kehittämään uutta ja kokonaisvaltaisesti palvelemaan asiakkaita aina kuntayhtymän luottamushenkilöistä opiskelijoihin saakka. Tsemppiä Marille uuteen tehtävään.

1.9.2011 pidetään myös Pirkan päivän juhlavastaanotto Tampere-talossa. Olen saanut tilaisuuteen kutsun ja on mukava mennä paikanpäälle seuraamaan kenelle myönnetään tänä vuonna Pirkanmaan palkinto. Samalla tilaisuus on myös Pirkanmaan liiton 20-vuotisjuhla.

31.8.2011

Ammatillisen koulutuksen johdon seminaari "kehittyvä oppiminen, muuttuva johtajuus"

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry piti tiistaina 30.8.2011 ammatillisen koulutuksen seminaarin, jossa annettiin kattava peruspaketti maamme koulutuksen ja työelämän kehityssuunnista. Valtiosihteeri Janne Metsämäki työ- ja elinkeinoministeriöstä antoi katsauksen ammatillisen osaamisen merkityksestä maallemme. Ammatillisen koulutuksen merkitys on elintärkeä hyvinvoivalle Suomelle.

Seminaarissa opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen käsitteli kattavasti ammatillisen koulutuksen kehittämissuuntia EU-kontekstissa. Erityisenä painopisteenä oli EU:n sisällä tutkintojen yhteensovittamiskäytänteet.

Seminaarin yhtenä tärkeänä asiana oli ammatillisen koulutuksen ylimmän johdon tapaaminen ja ajatustenvaihto tulevaisuuden suuntaviivoista. Otamme linjauksia KESUN osalta ja siitä, miten säästöjä aletaan viemään käytäntöön.

30.8.2011

Soljan säätiön tutustuminen Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen

Maanantaina 29.8.2011 Soljan säätiö tutustui vahvat käsityöperinteet omaavaan TKTO:hon. Erityisesti vieraita kiinnosti kultasepänalan koulutus. Lisäksi apulaisrehtori Anita Lietepohja ja koulutuspäällikkö Arto Kuusela antoivat kokonaisvaltaisen katsauksen koko käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen toiminnasta. Vierailun tunnelma oli hyvä ja päätteeksi oli tutustuminen suomalaisen kirjallisuuden museoon Pukstaaviin. Soljan säätiö myönsi vierailunsa yhteydessä stipendin ammattitaidon MM-kilpailuihin Lontooseen osallistuvalle Lasse Tuomiselle. Soljan säätiön vieraat osallistuivat myös Saskyn Oppimiskeskus/liikuntahallin peruskiven muuraustilaisuuteen.

SASKY:n oppimiskeskus/liikuntahallin peruskiven muurausjuhla

Opetusministeri Jukka Gustafsson kävi suorittamassa Saskyn Oppimiskeskus/liikuntahallin peruskiven muurauksen. Juhlallisuuksiin osallistui noin 150 kutsuvierasta. Valtiovallan tervehdyksessä hankkeelle opetusministeri totesi, kuinka tärkeää kokonaisvaltaisesti on ammatillinen koulutus ja että tasokkaan ammattiopetuksen lisäksi oppimisympäristöt lisäävät merkittävästi opiskelijoiden oppimismahdollisuuksia.

Tilaisuuden tunnelma oli erinomainen ja oli ilo huomata, että hanketta arvostetaan laajasti ja kuinka voimavarat yhdistämällä kuntayhtymä ja Sastamalan kaupunki pystyvät toteuttamaan täydellisen kokonaisuuden.

Huittisten kaupunginhallitus Voimarinteellä

Maanantaina 29.8.2011 illalla sain kunnian käydä Huittisten kaupunginhallitukselle esittelemässä hallitusohjelmaa koulutuspalvelujen osalta. Kävimme myös kattavasti koulutuskuntayhtymämme asioita keskustellen lävitse. Tilaisuuden anti oli menestys ja saimme aidosti pohdittua Voimarinteen luento- ja saunarakennuksessa koulutuksen suuntaviivoja. Mielestäni vastaavanlaisia tilaisuuksia tarvitaan jatkossakin lisää.

 

25.8.2011

SASKY:n hallinnoima muovi- ja kumialan vetovoimaisuushanke, MUKUVE, alkaa nyt elo- syyskuun vaihteessa. Hanketta tulee koordinoimaan ammattikoulun koulutuspäällikkö Miika Kesti. Hankkeen tavoitteena on kumi- ja muovialan yritysten osaavan työvoiman turvaaminen. Hanke on verkostohanke, jossa ovat mukana kaikki koulutuksen järjestäjät, jotka kouluttavat osaajia kyseisille ammattialoille.

Kumiteollisuus ry on kutsunut huomenna pe 26.8.2011 Saskyn edustajia neuvotteluun Nokian Renkaille. Kumiteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja sekä Nokian Renkaat Oyj:n toimitusjohtaja Kim Gran toimii neuvottelun puheenjohtajana. Tarkoituksemme on yhteistyössä miettiä ratkaisuja, miten pystymme pitämään Suomen kumiteollisuuden elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä.

Saskyssä tilanne opiskelijavalinnan suhteen on tänä syksynä hyvä, tällä hetkellä 1. vuosikurssilla on 21 opiskelijaa.

24.8.2011

Tutustumassa Mskk:n saneerattuun metalliosastoon

Keskiviikkona 24.8.2011 olin tutustumassa SASKY:n Mäntän seudun koulutuskeskuksen uudistettuun metalliosastoon. Tiloihin on tehty kokonaisvaltainen peruskunnostus sekä hankittu uusia koneita ja laitteita mm. tasokas vesileikkuri, jonka avulla pystytään työstämään ja leikkaamaan metallia.

Uudistetuissa tiloissa on hyvä lähteä antamaan opetusta ja panostamaan opetussuunnitelman puitteissa myös tilojen siisteyteen ja työturvallisuuteen. Nykyaikaisissa konepajoissakin tilat ovat siistit ja erittäin työturvalliset. Uskon, että remontoiduissa tiloissa opiskelijoiden on miellyttävä opiskella ja opettajien mukava opettaa.

Uskon, että tulevaisuudessa myös Mskk:n metallialan opiskelijoita nähdään Taitaja-kilpailuissa taistelemassa SM-mestaruuksista.

23.8.2011

Polkupyörät Voimarinteelle

Sasky hankki ammattikoulun kosmetologiopiskelijoille käyttöön ”vanhan liiton” Jopot. Näin nuoret pääsevät mukavasti ruokailemaan Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitokselle.

Voimarinteelle kokoontuvat tänään Vammalan rotaryt , kokouksessaan he saavat informaatiota koko Voimarinteen kampusideasta.